Salkkaripedia Wiki
Advertisement

Barbaari oli Aki Nikkisen ja Markus Ekholmin sarjan alkuaikoina vuonna 1999 yhdessä perustama kahvila, ravintola ja baari. Alun perin Barbaari oli perustajiensa yhteisomistuksessa, mutta myöhemmin Elina Taalasmaa osti itselleen 45 prosentin osuuden kahvilasta. Kahvila siirtyi lopulta kokonaan Elinalle Akin myytyä osuutensa yhden markan hinnalla ja Markuksen kuoltua Elinan periessä tämän. Elinalta Barbaari siirtyi vuonna 2004 Ken Ojalalle, joka vaihtoi kahvilan nimen Kentauriksi. Ken myi kahvilan Irma Haloselle, jolla oli sopimus yhteisostosta Jenni Vainion kanssa (Ken ei suostunut myymään kahvilaa Jennille, tämän ja Ami Vainion rakkaussotkujen takia). Irman lähdettyä Kyprokselle kahvila siirtyi kokonaan Jennin omistukseen. Jenni myi osan kahvilasta vuonna 2008 Isabella Holmille, koska kahvila joutui taloudellisiin vaikeuksiin Jennin unohtaessa maksaa veroja. Osuuden ostoon Isabella lainasi rahat ex-mieheltään Jarkko Peltoselta. Kentaurissa ovat työskennelleet muun muassa Sampo Kaukovaara, Pertti ”Vemmu” Pihlaja, Aamu KorhonenRoosa Kemppainen, Keke Naukkarinen, Ami VainioRiku JääskeläinenKatri Sievinen, Pete Niiranen, Ossi PuolakkaSami PajolaRomeo ja Rafael AroJuulia Autio sekä Taneli Halonen. Keväällä 2009 Kentauri räjähti kaasuvuodon seurauksena, joten kahvila lopetti toimintansa. Kentauri toimi sarjassa vuosina 2003–2009.

Perustajat[]

Omistajat[]

Entiset työntekijät[]

Toiminut[]

  • 1999-2003 Barbaari, 2003-2009 Kentauri
Advertisement